Pakkausten valmistaja ja käyttäjä samassa konsernissa: Artekno tekee Saarioisten äideille pakkauksia

Pakkausten valmistaja ja käyttäjä samassa konsernissa: Artekno tekee Saarioisten äideille pakkauksia

Saarioinen on markkinaosuudeltaan Suomen suurin valmisruokien valmistajia. Sisaryhtiö Artekno valmistaa pakkauksia sekä Saarioisille muille suomalaisille
ruokayhtiöille ja vientiin ympäri Eurooppaa.

Saarioisilla todettiin jo vuonna 1957, että perheet kaipaavat ruuanlaittoon helpotusta. Sahalahden kartanon tehtaalla alettiin valmistaa tuolloin valmisruokia, jotta perheen toinenkin aikuinen ehtisi käydä palkkatöissä kodin ulkopuolella. Maksalaatikko ja makaronilaatikko olivat ensimmäisiä valmistettuja tuotteita ja ne pitävät edelleenkin pintansa eniten myytyjen valmisruokien listoilla. Aluksi maksalaatikkoa valmistettiin muutamia kymmeniä kappaleita päivässä, mutta nyt maksalaatikkoa paistetaan n. 9 miljoonaa rasiaa vuodessa! Saarioisilla on käytössä myös vanha ja tunnettu jingle eli tunnusmusiikin pätkä, jonka varmasti jokainen suomalainen tunnistaa. Legendaarinen mainoslause, ”meidän äiti tekee teidän äitien ruuat” on nuorempaa perua. Se lanseerattiin myöhemmin, kuuluisan tv-mainoksen myötä vuonna 2005, jossa lapset keskustelivat äitiensä ammateista hiekkalaatikon reunalla. Muut lapset hiljentänyt lapsi ilmoitti äitinsä tekevän kaverien äitien ruuat. Tasa-arvo on tullut nyt mainoksiin, kun viimeisimmässä tv-spotissa se onkin isä, joka tulee töihin Saarioisille.
Tuotteita valmistetaan aamupalaksi, välipalaksi, lounaaksi ja päivällispöytään, monet niistä tehdään aivan samoista aineksista ja samoilla resepteillä kuin ne kodeissakin valmistetaan.
Yhteinen nimittäjä yrityksen tuotteilla on heti syötävyys, monet voi pistellä suuhunsa vaikka suoraan pakkauksesta tai viimeistään lämmittämisen jälkeen. Nimikkeitä Saarioisilla on 300 erilaista ja suurkeittiöpuolella reilusti saman verran lisää.
– Saarioinen on markkinajohtaja mm. laatikoissa, keitoissa, puuroissa ja hilloissa, kertoo Saarioisten markkinointipäällikkö Päivi Ikonen.
– Meillä tunnetaan suomalaiset makutottumukset ja ruokasesongit ja vaalimme ruokaperinteitä. Esimerkiksi joululaatikot pitävät pintansa, mutta niillä ei kuitenkaan pelkästään pärjätä, vaan tuomme jatkuvasti uutuuksia markkinoille.

 

 

Trendit hallussa
Ruokatrendit tulevat usein ravintolamaailmasta, niitä seurataan tarkasti ja tarjotaan sopivissa määrin valmisruokien kuluttajille.
– Tässä olemme onnistuneet todella hyvin. Tavoitteenamme on olla ostetuin, mieluisin ja suositelluin valmisruokabrändi, sanoo Ikonen.  Virossa Saarioisilla on Mamma-brändi, jonka alla valmistetaan tuotteita pääasiassa Viron markkinoille.
Valmisruuilla on samanlainen hyvis-pahis -akselin välimaastossa kulkeva maine kuin pakkauksillakin – aivan turhaan. Valmisruuat valmistetaan samaan tapaan ja samoista aineksista kuin kotiruokakin: maksalaatikkoa paistetaan uunissa tunnin verran alumiinivuoassa. Mittakaava on vain eri: esimerkiksi uuni on 30-metrin pituinen.
Alumiinivuoka sopii uunissa valmistettavien ruokien pakkaukseksi. Vuoka johtaa hyvin lämpöä, joten se sopii paistamiseen, ja se säilyttää tuotteen hyvin logistiikkaketjussa ja jääkaapissa.
– Pakkausratkaisut tehdään käytettävyys ja kuluttajakokemus edellä. Esimerkin alumiinivuoka on erinomainen joka suhteessa, Saarioisten ostopäällikkö Ari Matilainen toteaa.
Pakkausmateriaaleista Saarioisilla on käytössä laaja kirjo – kartonki, muovi, alumiini ja lasipurkit. Viimeksimainittuun pakataan Dronningholm-hillot, joka on yksi Saarioisten brändeistä. Muita ovat Saarioinen Eväs, Saarioinen Balanssi ja – Saarioinen.
– Pakkausmateriaalit valitaan aina tuotteen ehdoilla, sanoo Matilainen.
Samaan aikaan kun Saarioinen valmistaa äitien ruuat, niin sen sisaryhtiö Artekno tekee Saarioisten pakkaukset – ei ihan kaikkia kuitenkaan. Matilainen on laskenut, että Saarioisilla on yhteensä 60 pakkausmateriaalitoimittajaa. Toki Arteknokin puolestaan sekä valmistaa että markkinoi pakkauksia muille kotimaisille ja eurooppalaisille asiakkailleen.
Yhteistyö Arteknon ja Saarioisten välillä on pitkä, ja heillä on yhteinen hallinto ja totta kai paljon yhteistyötä pakkausten kehittämisessä.
– Haluamme olla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mukana, kun uusia tuotteita aletaan suunnitella, sanoo
Michael Oksanen, joka vastaa Arteknon elintarvikepakkauksista.
– Kuitupohjaisten pakkausmateriaalien kysyntä on nousussa. Pitkä matka on kuitenkin siihen, että muovia pystyttäisiin korvaamaan kuitupakkauksilla ja aikalailla innovaatioitakin tarvitaan. Vaikka vaihtoehtoja olisikin, pakkausmateriaalin vaihtaminen on pitkä prosessi, yhtäkkiä sitä ei kukaan pysty vaihtamaan, vaikka siihen olisi tosi paljon mielenkiintoa tällä hetkellä, sanoo Oksanen. Pakkaus voidaan vaihtaa vasta, kun tuotantoon tehdään investointeja.

 

Paras pakkaus torjuu hävikkiä
Ympäristönäkökulmasta paras pakkaus on sellainen, joka suojaa tuotetta ja varmistaa omalta osaltaan, että ruokahävikkiä ei synny. Tästä syystä muovi on edelleen ehdottoman tärkeä pakkausmateriaali elintarvikkeille.
Paitsi materiaalin vaihto toiseen, kestävää kehitystä on myös, että Arteknon pakkauksia – erityisesti muovikalvoja – on pystytty ohentamaan ja keventämään, jolloin niihin kuluu huomattavasti entistä vähemmän raaka-aineita. Edellä mainituissa alumiinipakkauksissa on kierrätysalumiinia yli 50 %, joka vähentää alumiinien valmistuksen kasvihuonepäästöjä. Kuluttajille myös kerrotaan pakkauspainatuksilla niissä käytetyistä materiaaleista. Niihin on myös painettu kierrätysohjeet.


Kiinteää yhteistyötä

Koska Saarioinen on suuri pakkausmateriaalien käyttäjä ja Artekno valmistaja, tehdään paljon yhteistyötä ei vain ruuan ja pakkausten valmistajan kesken, mutta myös niiden materiaalien toimittajien kanssa.
– On hyvä keskustella kaikki yhdessä: pakkauksen käyttäjä, materiaalien toimittaja ja jalostaja. Myös raaka-ainetoimittajien edustat pitävät siitä, että pääsevät lähelle pakkausmateriaalin käyttäjää. Volyymiltämme olemme niin isoja raaka-aineen käyttäjiä, että raaka-ainetoimittaja saa palautteen tuotteistaan meiltä nopeasti, Matilainen sanoo.
Paitsi vanhoja perinteisiä ruokia, uutuuksiakin kehitetään niin ruoka- kuin pakkauspuolellakin. Yksi uusimmista yhteistyössä kehitetyistä tuotteista on Balanssi-valmisruokasarja, terveellinen, puolet päivän kasviksista sisältävä valmisruokavaihtoehto.
Balanssi-ruokien kehitysprosessi oli pikainen ja sen tuotantoprosessi poikkeaa Saarioisten aiemmista valmisruuista, joten sen kehittämisessä piti nopeassa tahdissa ratkoa haasteita. Ruokaa lämmitettäessä muodostuu höyrypainetta, joka osittain kypsentää tuotteen. Tässä konsernin sisäisestä yhteistyöstä oli etua, pakkausratkaisua kehitettäessä mukana oli väkeä Saarioisilta että Arteknolta.
Pakkauksesta tulostettiin Arteknolla 3D -muottimalli, ja siitä tuli kerralla hyvä: muovirasian päällä on kelmu, jonka päällä vielä kartonkivyöte. Prosessi on lisensioitu. Balanssi-tuotteen kehityskaari saatiin tämänkin ansiosta nopea, ja tuote oli kaupoissa vain vuoden verran ideasta.
Arteknon palveluihin kuuluu valmistaa asiakaskohtaisia pakkauksia ei vain sisaryhtiölle, vaan myös muille asiakkailleen. Palveluun kuuluu pakkauksen suunnittelu, 3D-mallien tulostus ja muotin valmistus sopimusvalmistajilla.

Arteknon toimitusjohtaja Kimmo Korhonen.

 

 

 

Juttu julkaistu Pakkaus-lehdessä 5-6/2018

 

No Comments Yet.

Kommentoi julkaisua