Brändiuudistuksella vauhtia Makulakujen vientiin

Brändiuudistuksella vauhtia Makulakujen vientiin

Kymmeniä metrejä pitkä uusi pakkauslinja kuljettaa kierrelakunauhoja reippaaseen tahtiin. Näky on kiehtova. Tuotantolinja edustaa uusinta teknologiaa ja sillä voidaan valmistaa lähes minkälaista lakritsia tahansa. Nyt linjalla pakataan uutta Monkey Tails -kierremakeista, jolla on tarkoitus valloittaa myös vientimarkkinat osana uudistunutta Makulaku -brändiä.

Kotimainen Makulaku Lakritsa Oy on valmistanut lakutuotteita vuodesta 1994 Porvoon lakutehtaassa. Makulakun Markkinalakut eli metrilakut ovat tuttuja messuilta ja markkinamyynneistä. Ensimmäiset valmiiksi pakatut makeispussit tuotiin päivittäistavarakauppoihin vuonna 2011 ja oman tuotekehityksen siivittämänä yritys lanseerasi ensimmäisenä mustan luomulakritsan.

Vuonna 2014 yritys sai uudet omistajat ja kasvua lähdettiin tavoittelemaan niin kotimaassa kuin vientimarkkinoillakin.

Iloinen lakumaku

Uusien omistajien myötä taloon saatiin brändiosaamista, kun pitkään brändien kanssa työskennellyt kolmikko Risto Jämsén, Jorma Alanen ja Juha Alapappila ryhtyivät kehittämään yrityksen liiketoimintaa. He päättivät rakentaa vahvan kattobrändin ja yhtenäisen brändihierarkian. Samoin luotiin puitteet investoinneille ja yrityksen kehittämiselle.

Lähdimme tavoittelemaan kasvua erityisesti vientimarkkinoilta. Tällöin ei riitä, että itse tuotteet ovat ensiluokkaiset, myös brändi-ilmeen on oltava loppuun sakka mietitty, vahva ja erottautumiskykyinen, sanoo Makulaku Lakritsa Oy:n toimitusjohtaja Risto Jämsén.

Yhteistyö pakkaus- ja brändimuotoilutoimisto Packdesign ID:n kanssa käynnistettiin ja kaikki yrityksen tuotteet koottiin yhteisen Makulaku -brändin alle.

Aluksi suunnitelmissa oli uudistaa brändi-ilmettä kevyemmin, mutta kuten usein käy, syntyi uusi visuaalinen ilme, kertoo Packdesign ID:n pääsuunnittelija Maija Olkkonen-Seppo. Uusi Makulaku Herkkusuu-logo on luotu ilmentämään iloisuutta, joka syntyy makukokemuksesta.

Iloisuus on Makulakun ydinasia, jolla se erottuu muista lakubrändeistä. Brändin tunnusväriksi valikoitui keltainen, joka toimii erilaistavana tekijänä mustassa lakumarkkinassa.Meidän lakutkin ovat erilaisia värikkyydessään, korostaa Makulaku Brand Manager Riikka Salokannel.

Metrilaku ei ole metriä!

Uudistuksessa metrilakut brändättiin Markkinalaku-nimen alle, jotta ne erottuisivat kilpailevista tuotteista. Nimi ei edes liity tuotteen pituuteen, vaikka niin usein luullaankin – laku on 70 senttiä pitkä.
- Nimi juontaa varmaankin juurensa ajatuksesta, että lakua myydään kuin metritavaraa, sanoo Salokannel. Uusi brändi-ilme näkyy tänä vuonna myös markkinoiden myyntikojuissa.

Uudistuksen yhteydessä markkinoille tuotiin myös uusia tuotteita ja lisää uutuuksia on työn alla. Ensimmäisenä markkinoille tuli Monkey Tails -kierremakeinen, joka tuotiin kauppoihin helmikuun alusta.

Salokannel vertaa Monkey Tailsia Battery-energiajuomaan, jota hän on ollut kehittämässä työskennellessään aiemmin muotoilupäällikkönä Sinebrychoffilla. Monkey Tailsissa kiteytyy se, kuinka pakkaus parhaimmillaan toimii brändinrakennuksen välineenä.

Monkey Tailsissa itse tuote, pakkausmuoto ja -design liittyvät toisiinsa tuotekonseptina, joka ymmärretään kaikilla kieli- ja kulttuurialueilla.

Markkinoilla on valtava määrä tarjontaa ja erottuminen on haastavaa. Samankaltaisia tuotteita on paljon, mutta uutuuksia tulee harvakseltaan. Uniikit tuotteet huomataan ja konseptoituina ja brändättyinä ne mahdollistavat valikoimiin pääsyn. Monkey Tails -konsepti on siivittänyt myynnin kotimaassa listauksiin, jollaisia ei yrityksessä ennen ole nähty.

Uutuuskonsepteilla vauhtia myös vientiin

Monkey Tailsin konsepti on avannut Makulaku Lakritsalle uusia vientimarkkinoita. Monissa Aasian maissa musta laku on outo, mutta värilakulle on tilausta.

Tuote on oman tuotekehityksen tulos ja ensimmäinen lanseeraus Makulakun uudessa Viidakkolaku-sarjassa ja jatkoa seuraa pian. Seuraavana lanseerataan Hippo Bite, joka on saanut myös oman, erottuvan ja erilaisen pakkausilmeen.

Yrityksen portfoliossa on myös luomulakritsaa uuden Happy Reindeer -tuotemerkin alla. Myös sen ympärille on rakennettu erottuvaa, omintakeista konseptia ja oma tarinansa.

Yrityksen tuotekehitys on tiiviisti ajan hermoilla ja Makulaku on ensimmäisenä kehittänyt myös luomutäytelakun, joka on täysin vegaaninen.

No Comments Yet.

Kommentoi julkaisua