Hartwall keventää

Hartwall keventää

Hartwall säästää sekä rahaa että ympäristöä tekemällä PET-pulloihin pieniä niitä keventäviä muutoksia. Myös lasipullopuolella on luvassa uutuus – Lapin Kullalle varta vasten suunniteltu oma pullo tulee kauppoihin syksyllä.

Hartwallin tuotannossa on ollut kiireinen kesä. Helteellä juomia on kulunut paljon.
– Yleensä keväisin on ”ajettu puskuria” varastoon, mutta tänä vuonna kesä alkoi jo toukokuussa, joten isoa puskuria ei ehtinyt kertyä. Toimitukset ovat kuitenkin nopeita – juomat toimitetaan tilaajalle 48 tuntia tilauksesta, kertoo Sami Kangasaho, joka vastaa Hartwallin pakkausten kehittämisestä. Kysyntään vastattiin tuotantoa nostamalla.

Jaffaa, oluita, kuplavesiä, mehuja ja lonkeroa muovipulloissa, alumiinitölkeissä ja lasipulloissa – Hartwallin tuoteportfolio on laaja ja samoin pakkausten kirjo. Lahden tuotantolaitoksesta lähtee juomarekka toisensa jälkeen kauppoihin Suomessa ja ulkomailla – yrityksen strategiassa on lisätä vientiä. Mittakaava on hurja: esimerkiksi siideriä pystytään pakkaamaan 100 000 litraa kolmessa tunnissa ja 0,33 litran olutpulloja 33 000 tunnissa.

 

Vähemmän muovia
Virvoitusjuomien ja vesien pakkausmateriaalina käytettävän PET-pullon aihio, koeputken muotoinen preformi muotoillaan halutun pullon muotoiseksi lämmittämällä se 115 asteeseen ja puhaltamalla ilmaa sisään. Preformien kulutus on hurja, ja niitä toimitetaankin liettualaiselta valmistajalta Lahteen lähes päivittäin. PET-pullojen korkit ovat puolestaan HD-polyeteeniä.
Pakkauskehitysasiantuntija Sami Kangasahon päivittäisiin rutiineihin kuuluu muun muassa materiaalitoimitusten seuranta. Tämä tapahtuu yhteistyössä tuotantoporukoiden kanssa.
– Myös oma taustani on tuotannossa, olen toiminut mm. vuoroesimiehenä pullottamossa joten tiedän, miten paljon asiantuntemusta siellä on pakkaamisesta ja materiaaleista.
Tiivistä yhteistyötä pakkauskehittäjä tekee myös ostopuolen ja myynnin- ja markkinoinnin väen kanssa. Erityisen tiiviisti tehdään yhteistyötä materiaalitoimittajien kanssa. Materiaalintoimittajan kanssa tehdyn kehitystyön tärkeänä tavoitteena on toimivuuden ja suojaavuuden ohella mm. juomien ympäristövaikutusten vähentäminen.
– Hartwall pyrkii jatkuvasti pienentämään ympäristövaikutuksiaan tehostamalla jakelukanavia ja kehittämällä yhä ympäristöystävällisempiä tuotteita ja pakkauksia. Innovoimme yhdessä edellä mainittujen kanssa.
Toiminta tuottaa tulosta. Viime vuonna Hartwallilla siirryttiin käyttämään kevyempiä PET-pullojen preformeja, jolloin yrityksen vuosittainen PETin käyttö väheni 65 000 kiloa. Säästöpotentiaalia on kuitenkin jäljellä edelleenkin.
– Muovipulloja on mahdollista keventää vieläkin enemmän. Pientä kehitystyötä tehdään koko ajan. Esimerkiksi pullon muotoa muokkaamalla, mikä on suhteellisen helppoa, tavoittelemme vielä 350 000 kilon muovikulutuksen vähentämistä. Madaltamalla korkin kierrettä puolen litran pullo kevenee 10 prosenttia. Pullon ominaisuudet eivät tietenkään saa kärsiä keventämisestä.
Pullojen keventämisen lisäksi Hartwallin ympäristöjalanjälkeä kevennettiin kun vuonna 2017 yrityksessä siirryttiin lasipullojen monipakkaamisessa kutistemuovista aaltopahviin. Myös logistiikan puolella tehostettiin, kun 0,33 litran muovipulloja alettiin lavata yksi kerros enemmän jokaiselle Hartwallilta lähtevälle lavalle – näin kuljetettavien lavojen määrä vähenee ja rekkoihin mahtuu enemmän juomia kyytiin. Totta kai myös kustannustehokkuus on tärkeää, ja se kulkeekin käsi kädessä materiaalintarpeen vähentämisen kanssa.
Suurin osa – tällä hetkellä yli 92 prosenttia – Hartwallilla käytettävistä alumiinitölkeistä tuotetaan kotimaassa. Lasipullojen valmistusta ei Suomessa ole, joten ne tulevat ulkomailta.
– Lasi pitää pintansa ravintoloissa tarjottavien ja muiden pöytään katettavien juomien pakkauksena – onhan se paljon tyylikkäämpi materiaali kattauksessa, Sami Kangasaho tuumaa.
Hartwall lanseeraa tänä syksynä omalle Lapin Kulta -olutbrändilleen uuden, sille varta vasten suunnitellun lasipullon. – Uuden pullon design, ja myös materiaali tuo arvokkuutta myös itse tuotteelle.

 

Toimivuutta ja turvallisuutta
Pakkausspesialistin tehtävänä on uutta pakkausta kehitettäessä saada pullon design toimivaksi pullotuslinjalta lähtien aina kuluttajalle asti. – Toimivuus ja käytettävyys edellä suunnitellaan, mutta brändin kannalta myös näkyvyys on
tärkeää.
Myös turvallisuus on tärkeää, ollaanhan elintarvikkeiden kanssa tekemisissä. – Oma taustani ja koulutukseni on muoviteollisuudessa. Muovi on turvallinen materiaali elintarvikepakkaamisessa, koska siitä ei irtoa mitään tuotteisiin.
Hartwallin loppuasiakkaat antavat paljon palautetta.
– Saamme kuluttajapalveluumme paljon viestejä asiakkailta. Otamme sieltä vinkit vastaan aina mahdollisuuksien mukaan.
Turvallisuutta myös auditoidaan. Pakkausspesialistin tehtäviin kuuluu pitää tarvittavat sertifikaatit ajan tasalla. Kaikista käytettävistä pakkausmateriaaleista pitää löytyä dokumentit.
– Auditoinnit ovat hyväksi, ne auttavat pitämään laatua yllä, Sami Kangasaho toteaa.

Monipakkaukset kehittyvät
Juomapuolella monipakkaukset eivät ole mikään uusi keksintö. Ennen käytössä olleet puukorit ovat siirtyneet antiikkiliikkeissä myytäviksi ja muovikorien pinot tehtaan takapihalla ovat madaltuneet vuosi vuodelta.
– Asiakkaat haluavat ostaa isomman määrän tuotteita. Sixpackista on siirrytty lasipullojen 12 kappaleen mäyräkoiriin tai 24 tölkin laatikoihin, jotka tehdään aaltopahvista. Nämä monipakkaukset toimivat myös myymäläpakkauksina.

 

3 Kysymystä

Sami Kangasaho, mikä on suosikkipakkauksesi?
Suosikkini on lasinen olutpullo, jossa kruunukorkilta näyttävä kierrekorkki. Se on tyylikäs.

Mistä et luovu?
Monipakkaukset ovat käteviä. Myös kuluttajat haluavat niitä.

Miten kierrätät?
Meillä kotona lajitellaan energiajätteeseen ja biojätteeseen. Pullot palautan kauppaan.

 

Juttu julkaistu Pakkaus-lehdessä 5-6/2018

No Comments Yet.

Kommentoi julkaisua