Kierrätystavoitteet kasvavat

Kierrätystavoitteet kasvavat

EU:n jätealan direktiivien uudistus tiukentaa pakkausjätteiden kierrätystavoitteita. Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Riitta Levisen mukaan Suomelle haastavinta uusien tavoitteiden saavuttamisessa on pakkausjätteiden kokonaistavoitteeseen pääseminen. Nykyisestä 55 prosentista vuoden 2025 tavoite nousee 65 prosenttiin ja vuoteen 2030 mennessä jo 70 prosenttiin. Yksittäisistä materiaaleista muovi- ja puupakkauksilla on eniten kirittävää.

Euroopan unionin neuvosto, Parlamentti ja komissio saavuttivat kolmikantaneuvotteluissaan jätealan direktiivien uudistamisesta alustavan sovun juuri ennen viime joulua. Neuvosto hyväksyi alustavan sovun sisällön helmikuussa ja parlamentti kevään kuluessa.
– Neuvosto hyväksynee direktiivin lopullisessa muodossaan vielä tänä keväänä tai alkukesästä. Sen voimaantulosta kullakin jäsenmaalla on kaksi vuotta aikaa saattaa kansallinen lainsäädäntö direktiivien tasalle, kommentoi direktiiviehdotuksen valmistelussa tiiviisti mukana ollut ympäristöneuvos Riitta Levinen. Levisen vastuulla on ollut toimia Suomen edustajana direktiiviehdotuksen valmistelussa muiden EU-maiden virkamieskunnan kanssa.

Edessä on iso työ, ja lainsäädännön valmistelu täytyy aloittaa mahdollisimman nopeasti. Jätelainsäädäntöä on Suomessa aika paljon, jätelain lisäksi voimassa on yli 10 asetusta. Lähestulkoon näihin kaikkiin EU:n kuuden jätealan direktiivin muuttuminen edellyttää muutoksien tekemistä. Myös ympäristönsuojelulakia voi olla tarpeen eräiltä osin muuttaa.

Pelkkä lakien päivitys ei riitä, on myös suunniteltava tavoitteiden toteutuskeinoja. Kierrätystavoitteet nousevat aika lailla ja sekä yhdyskuntajätteiden että pakkausten tavoitteisiin on tulossa merkittäviä korotuksia. Pakkauksille on määritelty kokonaistavoite sekä materiaalikohtaiset kierrätystavoitteet.
– Pakkaukset ovat merkittävässä roolissa myös siinä, miten tiukka yhdyskuntajätteen kierrätystavoite voidaan saavuttaa Suomessa. Tarvitaan paljon toimia pakkausten kierrätyksen edistämiseksi, jotta yhdyskuntajätteen kierrätysastetta saadaan nousemaan.

Nykyinen yhdyskuntajätteen kierrätysaste Suomessa on 42 prosenttia ja sen pitää nyt voimassa olevan jätedirektiivin mukaan olla noussut 50 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Uudessa direktiivissä tavoite kasvaa portaittain niin, että vuonna 2035 sen pitää olla jo 65 prosenttia.
– Näin kovien tavoitteiden saavuttaminen vaatii Suomessa monia rinnakkaisia toisiaan tukevia toimia sekä eri tahojen hyvää yhteistyötä, miettii Levinen.

Rejektiä ei lasketa

Tavoitteen saavuttamisen haastetta lisää kierrätyksen laskentamenetelmien muutos. Lajittelurejektejä eli jakeita, jotka on viety kierrätykseen, mutta syystä tai toisesta eivät ole kelvanneet prosessiin, ei saa enää laskea kierrätysasteeseen mukaan.
– Ainakin jonkin verran rejektiä lasketaan tällä hetkellä mukaan. Tästä on käynnistymässä Tilastokeskuksen johtama arviointihanke, miten uudet laskentamenetelmät vaikuttavat tiedon keruuseen ja raportointiin Suomessa ja myös siihen, miten se vaikuttaa meidän lähtötasoomme kierrätysasteissa. Hankkeen on määrä valmistua syksyllä. Kuluttajamuovipakkausten kierrätysasteeseen laskentamenetelmällä tulee todennäköisesti olemaan isoin vaikutus.

Puupakkausten osuus kokonaisvolyymistä iso

Haastavinta on saavuttaa pakkausjätteiden kokonaistavoite. Nykyisestä 55 prosentista vuoden 2025 tavoite nousee 65 prosenttiin ja vuoteen 2030 mennessä 70 prosenttiin. Prosentuaalisesti tavoitteen nousu ei vaikuta suurelta, mutta ongelmalliseksi Suomessa tekee se fakta, että puupakkausten osuus pakkausjätteen kokonaisvolyymistä on suuri, noin 30 %.
– Puupakkauksille hyväksyttiin varsin matalat kierrätystavoitteet, mutta kun materiaalin volyymi on suuri ja kierrätysaste matala se dominoi kokonaisuutta. Vaikka muiden materiaaliryhmien kierrätysasteet nousisivat tavoitteisiin ja ylikin ja jos puupakkausten kierrätysasteessa päästään tavoitteisiin, niin kokonaiskierrätysaste ei nouse juurikaan. Kokonaiskierrätystavoitteisiin voidaan päästä vain, jos puupakkausten kierrätysaste nousee selvästi yli asetettujen tavoitteiden. Tai sitten puupakkausten osuuden kokonaisvolyymistä pitäisi pienentyä.

Volyymi voi pienentyä puisten kuormalavojen uudelleenkäytön lisäämisellä.
– Tärkein tavoite jätehierarkiassa on ehkäistä jätteen syntymistä. Tietojeni mukaan markkinoille saatettujen puisten lavojen uudelleenkäytön osuus Suomessa on noin 60 % eli siinä voisi olla mahdollisuuksia uudelleenkäytön lisäämiseen, vaikka se on hyvällä tasolla nytkin.

Levinen kertoo, että puulavojen kierrätyksen esteenä on mm. sahoilla syntyvä, lavoja helpommin käytettävässä muodossa oleva markkinoille tuleva sahausjäte, joka laskee lavojen kysyntää esimerkiksi lastulevyn valmistuksessa.
– Puupakkausten korjaus voidaan onneksi nykyiseen tapaan laskea mukaan kierrätysasteeseen. Neuvottelujen kuluessa oli vaarassa, ettei sitä olisi sallittu jatkaa.

Muovin tavoite tuplaantuu

Muovin kierrätystavoitteet ovat haastavat: vuoteen 2025 mennessä tavoite kaksinkertaistuu.
– Suomessa tarvitaan paljon lisätoimia, jotta uudet tavoitteet saavutettaisiin, mutta useimmat muutkin maat ovat saman haasteen edessä. Kierrätysmuovin markkinat ovat epävarmat, kun Kiina lopetti vastaanoton ja Euroopassa ei ole riittävästi kapasiteettia.

Levinen näkee Kiinan tuontikiellon myös mahdollisuutena, toimiihan se impulssina siihen, että kierrätysmahdollisuuksia ja -tekniikkaa voidaan alkaa kehittää Euroopassa.
– Muoviin liittyy huolta kierrätysmateriaalin puhtaudesta. On helpompi kiinnittää laatuun huomiota, kun kierrätys tapahtuu Euroopassa. Vientimahdollisuuden vaikeuduttua uskalletaan Euroopassa investoida, kun uskalletaan paremmin luottaa siihen, ettei jäte lähde virtaamaan muualle.

Suomessakin muoviala selvittää erilliskeräyksen tehostamista ja pakkausjätettä koskevaa tavoitetta.
– Mielenkiintoisia uusia teknologioita on Euroopassa kehitteillä paitsi mekaaniseen kierrätykseen, myös kemiallisen kierrätykseen sekalaisemmille muovijakeille. Kemiallisessa kierrätyksessä kierrätetty muovi jalostetaan takaisin kemikaaleiksi, joita voidaan käyttää raaka-aineina. Tähän komissiokin viittasi julkaisemassaan muovistrategiassa.

Erilliskeräystä tehostettava

Pakkausten erilliskeräysvelvollisuutta on täsmennetty uudessa direktiivissä. Nykyinen direktiivi edellyttää, että eri materiaalit on kerättävä erikseen, jos se on taloudellisesti, teknisesti ja ympäristönsuojelullisesti perusteltua.
– Uudessa direktiivissä määritellään, että erilliskeräys on järjestettävä, mutta siitä voidaan poiketa tietyin perustein ympäristönsuojelullisista tai teknis-taloudellisten syiden vuoksi.
– Kriteereitä täsmennetään ja jos poikkeuksia myönnetään, velvoitetaan jäsenmaita uudelleentarkastelemaan säännöllisesti asiaa ja raportoimaan poikkeuksista. Tämä tarkoittaa, että jäsenmaita valvotaan tarkemmin asian suhteen.

Suomen nykyisessä jätelainsäädännössä erilliskeräysvelvollisuudet on määritelty aika yleisellä tasolla. Pakkausten keräyspisteiden vähimmäislukumäärä on toki määritelty asetuksessa.
– Keräysverkoston riittävyyttä joudutaan direktiivin takia arvioimaan uudelleen ja itse asiassa se olisi ollut tarpeellista muutoinkin tehdä. Yhdyskuntajätteen ja pakkausjätteen kiristyvien kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi on erilliskeräystä tehostettava, jotta kierrätysastetta saadaan nostetuksi.

Tuottajavastuun toimivuus arvioidaan

Valtioneuvoston pakkausasetuksesta päätettäessä vuonna 2014 ympäristöministeriön velvoitettiin tarkastelemaan pakkausten tuottajavastuujärjestelmän toimivuutta kolmen vuoden päästä asetuksen voimaantulosta.
– Toimivuuden arviointihanke käynnistyy tänä syksynä osana valtioneuvoston VNTEAS-tutkimushanketta ja sen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Hankkeessa tarkastellaan muun muassa, mikä on Rinki-pisteistä kerätyn pakkausjätteen määrä suhteessa kuntien järjestämän täydentävän keräyksen kautta saatuun pakkausjätteen määrään, keräysverkoston palvelutasoa sekä tuottajayhteisöjen ja kunnan välisen yhteistyön sujuvuutta. Lisäksi tarkastellaan kustannustehokkaita keinoja lisätä tuottajavastuunalaisten jätteiden erilliskeräystä ja kierrätystä.

Direktiivistä tulee arvioinnin tekemiseen lisäperustetta. Jätedirektiivissä hyväksytyistä tuottajavastuun vähimmäisvaatimuksista suurin osa täyttyy Suomessa, mutta joitakin muutoksia on tulossa.
– Suurin ja haastavin asia on tuottajan kustannusvastuu. Trilogineuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, että tuottajan tulee lähtökohtaisesti vastata käytöstä poistetun tuotteen erilliskeräyksen järjestämisen kaikista kustannuksista sekä erilliskerätyn jätteen jätehuollosta aiheutuneista kustannuksista, ja tähän liittyvästä tiedottamisesta, raportoinnista ja neuvonnasta. Täydestä kustannusvastuusta voidaan hyväksyä myös poikkeuksia, mutta direktiivin mukaan esimerkiksi pakkausten tuottajan on katettava vähintään 80 % edellä mainituista kustannuksista.

Suomessa käytäntönä on ollut, että kunnat täydentävät tuottajien järjestämää pakkausten keräysverkostoa. Kiinteistökohtainen keräysverkosto on suurelta osin kuntien kustantamaa.
– Keskeinen tehtävämme on arvioida, mitkä kokonaiskustannukset ovat, mikä on tuottajan osuus niistä ja tehdä tarvittavat muutokset erilliskeräysjärjestelmään.

Uudelleenkäytöstä hyvitystä

Tuottajayhteisöt perivät hyötykäyttömaksuja tuottajayhteisön jäseniltä. Tuottajavastuumaksut edellytetään uudessa direktiivissä porrastettavaksi sen mukaan, millainen uudelleenkäytettävyys, kierrätettävyys tai korjattavuusmahdollisuus tuotteella on.

– Esimerkiksi helposti uudelleenkäytettävät tuotteet voisivat saada tuottajavastuumaksuissa hyvitystä. Tällaista on jonkin verran Suomessa jo tehtykin, esimerkiksi puupakkausten tuottajayhteisössä on maksuja jo porrastettu ja uudelleenkäytettävien lavojen maksut ovat olleet pienempiä kuin kertakäyttölavojen. Tavoitteena on saada materiaaleista helpommin uudelleenkäytettäviä.

Suomen keskeinen tavoite direktiivin valmisteluvaiheessa oli saada pakkausten suorasta uudelleenkäytöstä hyvitystä. Tässä ei onnistuttu toivotusti.

– Lopputuloksena pakkausjätteen kierrätystavoitteisiin hyväksytään maksimissaan 5 prosentin hyvitys uudelleenkäytettävistä myyntipakkauksista, esimerkiksi uudelleentäytettävistä lasipulloista voisi saada hyvitystä niitä markkinoille tuotaessa. On hyvä, että uudelleenkäyttö jollakin tavalla noteerataan kierrätystavoitteessa, mutta tapa millä tämä tehtiin ei ole mielestämme ideaali. Rajaus pelkkiin myyntipakkauksiin ei ole hyvä, koska uudelleenkäytettävien pakkausten volyymit - ja todennäköisesti myös sen lisäyspotentiaalikin tulevat yrityksistä.

Laskentatapakaan ei ole Levisen mielestä paras mahdollinen, koska määrä lasketaan ensimmäistä kertaa markkinoille tulevasta uudelleenkäytettävästä pakkauksesta, eikä se ota huomioon, kuinka monta kertaa pakkaus kiertää. Jotkin pakkaukset voivat kiertää kymmeniäkin kertoja.
– Ehkä seuraavissa kehitysvaiheissa tämä asia etenee paremmin meidän toivomaamme suuntaan. Raportointia uudelleenkäytöstä kuitenkin edellytetään, joten komissio saa tietoa uudelleenkäytöstä, jonka pohjalta voi suunnitella uusia askelia. Suomessa pakkausala kerää tietoja uudelleenkäytöstä jo nyt eikä mistään muusta EU-maasta löydy yhtä hyvää seurantatietoa.

Selvitys biomuoveista käynnistymässä

Pakkausten biohajoavuus- ja biopohjaisuusasioita aletaan selvittää EU-tasolla, onko perusteltua edistää näiden käyttöä. Muovistrategiassa otetaan vain varovasti kantaa korvaaviin materiaaleihin.

– Komissio aikoo käynnistää elinkaaritarkasteluja biohajoavista ja biopohjaisista materiaaleista. Asian perusteellinen ja neutraali selvittäminen on tärkeää, jotta saadaan selvä käsitys tästä monimutkaisesta kentästä. Monet asiat puhuvat fossiilisia raaka-aineita korvaavien puolesta. Selvitysten tuloksia voimme odottaa lähivuosina. Elinkaaritarkastelut ovat haastavia tehdä, ja usein niiden tulokset riippuvat siitä millaisia oletuksia on. Toivottavasti komissio pystyisi tekemään riittävän monipuolisia tarkasteluja.

Artikkeli julkaistu Pakkaus-lehdessä 2/2018

 

No Comments Yet.

Kommentoi julkaisua