Peltolalta paperipussit

Peltolalta paperipussit

Peltolan Pussi on suomalainen perinteikäs paperipussinvalmistaja. Nyt perheyrityksen toimitusjohtajuus on siirtynyt kolmanteen sukupolveen, kun vuodesta 1985 tehtävää hoitanut Liisa Peltola on siirtynyt hallituksen puheenjohtajaksi. Toimitusjohtajuus siirtyi Liisa Peltolan pojalle Ville Järvenpäälle tämän vuoden maaliskuussa.
– Edistyksellinen tekniikka, laatu, toimitusvarmuus, suomalaisuus ja hyvä henkilöstö ovat yrityksemme kulmakiviä, joita haluamme vaalia, kertoo Liisa Peltola.

Peltolan perheen lasten lauantain urakkana koulun jälkeen oli liimata edellisellä viikolla yrityksen koneista syystä tai toisesta pikkuvikaiset sekundapussit kuntoon. Mitä nopeammin oman pinon sai kuntoon, sitä nopeammin pääsi omiin leikkeihin. Hienoa oli, kun oppi laskemaan viiteenkymmeneen, silloin pääsi parempiin hommiin, muistaa Liisa Peltola, joka on edennyt pienestä pussinliimaajatytöstä Peltolan Pussin hallituksen puheenjohtajaksi.

Nykyisin jo 65 vuotta porskuttanut pussitehdas on täysin automatisoitu eivätkä koneet juuri tee virheitä – ja jos jokin joskus menee vikaan, menee materiaali kierrätykseen. Jätettä ei prosessissa synny ollenkaan. 65-vuotias tehdas on lähes täysin automatisoitu ja käytössä olevat laitteet ovat alan parhaimmistoa. Suuressa teollisuushallissa Tampereen Sarankulmassa valmistetaan yrityksen nimen mukaisesti paperipusseja. Laitos voisi olla vieläkin suurempi, mutta Tampereen kaupungilta ei saatu viimeisimmän laitehankinnan myötä lupaa halutulle laajennukselle.
– Painokoneiden ja pussikoneiden kannattaisi olla samassa linjassa, mutta toiminnot on jouduttu sijoittamaan eri halleihin eikä tuotantolaitoksen sisälogistiikka ei ole optimaalinen, sanoo Liisa Peltola.

Kotipesä kuntoon globaalissa maailmassa

– Silloin kun vanhempani aloittivat yrityksen, oli Suomessa useita pussitehtaita. Nykyisin niin montaa ei enää tarvita, kun muovipussien käytön voimakkaan lisääntymisen ja tuonnin kautta tulevan, yhä kasvava kilpailun kautta menekki on vähentynyt.

Peltolalla on menty kaikki vuodet täysillä eteenpäin.
– Ilman jatkuvaa kehitystä sekä henkilöstön jatkuvaa koulutusta emme olisi olemassa. Meillä on aina ollut parhaat mahdolliset koneet ja laitteet käytössä. On panostettava laatuun, asiakaspalveluun ja toimitusvarmuuteen. Hinnalla on vaikea kilpailla tuontia vastaan.

Tiesitkö, että Peltolan Pussi valmisti 1970-luvulta lähtien parisenkymmentä vuotta muovipusseja!
– Luopumispäätös niistä oli raskas, mutta jälkeenpäin ajatellen silloin tehty päätös oli kuitenkin aivan oikea. Muovilla on varmasti paikkansa maailmassa, olemassa on paljon oivallisia muovipakkauksia ja muita muovisia tuotteita, mutta tarvitseeko sitä joka paikkaan käyttää, miettii Liisa Peltola. – Muovi sinänsä oikein käytettynä ei ole ongelma, vaan se, miten muovi käytön jälkeen hävitetään.

Tavallinen paperipussi on luonnonmateriaalina ja täysin riittävä monen asian pakkaamiseen. Paperipussi on pakkaus, joka on ollut unohdettuna monta vuotta. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten pientavarat pakattiin erikoisliikkeissä paperiin: ruuvit rautakaupassa, shampoopullo kemikaliossa ja hedelmät ruokakaupassa.

– Nyt muovipussi on korvannut paperin näissä liikkeissä kokonaan. Hinta ratkaisee, muovipussin hinta on noin kymmenesosa paperisesta. Kaupan ostopolitiikalla on kuitenkin ratkaiseva rooli työllisyyden ylläpitäjänä, kotimaisen osaamisen ja ammattitaidon säilyttäjänä. Kotipesä on pidettävä kunnossa, vaikka ollaankin globaalissa maailmassa. Koko yhteiskunnan kannalta pelkän halvimman hinnan perässä juokseminen on lyhytnäköistä. Jollemme huolehdi itse omavaraisuudestamme, ei meitä tiukan paikan tullen auta kukaan ulkopuolinen.

Leipä pysyy tuoreena

Kotimainen työ, toimitusvarmuus ja laatu ovat Peltolan Pussin kilpailuvaltit. Asiakkaina on kuivatuote-, makeis- ja leipomo- ja konditoriatuotteiden valmistajia. – Iso osa asiakkaita on leipomoita, mutta ilahduttavassa määrin lisääntyy myös vihannesten, hedelmien ja tekstiilien pakkaaminen paperipusseihin.
– Tietynlaatuinen pinnoitettu paperipussi säilyttää leivän tuoreena kaksikin viikkoa. Oikeanlainen materiaali takaa, että leipä ei kuivetu eikä homehdu, mutta antaa tuotteen silti hengittää.

Paperipussi myös viestii laadusta: suomalainen kuluttaja mieltää paperiin pakatun leivän olevan muita laadukkaampaa. Mutta paperipussi sopii myös säilytykseen. Liisa Peltola antaa vinkin puoliraakojen hedelmien, esimerkiksi avokadon kypsytykseen: paperipussissa hedelmä kypsyy syöntikuntoon nopeasti.

Huippuluokan laitteet

Pussien valmistus alkaa paperirullasta.
– Pakkauspaperi raaka-aineen saatavuus on Suomessa heikentynyt. Hinnat nousevat ja toimitusajat ovat kiusallisen pitkiä. Suomessa on siirrytty niin paljon paperin valmistuksesta kartongin valmistukseen, että paperista alkaa olla pulaa.

Paperia on kuitenkin toistaiseksi saatu riittävästi. Ensimmäinen vaihe valmistuksessa on painaminen: painatukset tehdään yrityksen fleksopainokoneilla ja vesipohjaisilla elintarvikekelpoisilla painoväreillä.
– Moderni konekanta on meille ehdoton edellytys. Laitteemme ovatkin alan huippuluokkaa. Pussitehtaassa on siistiä ja kaikesta näkee, että prosessi on Sarankulmassa laitteiden sijoitusongelmista huolimatta tarkasti hallussa.

Ylpeys omasta työstä

Yrityksen menestyksen takana on henkilökunta, aihe, johon Liisa Peltola palaa usein.
– Olemme tehneet 24-päisen henkilökuntamme yhteishengen eteen töitä vuosien ajan. Meillä vallitsee ”Good spirit of business''. Monet työntekijöistämme ovat olleet meillä pitkään. Meillä viihdytään – ja on täältä löydetty puolisoitakin.

Työntekijät ovat kaikki oman alansa mestareita, joiden hyvinvointi on yrittäjälle tärkeää.
– He ovat ylpeitä siitä, että näkevät valmistamiaan tuotteita kaupoissa – syystäkin. Jotkut työntekijöistämme hallitsevat kaikki paperipussin valmistamisen työvaiheet ja laitteet.
– Jutellessani erään työntekijämme kanssa koneen ääressä tämä saattaa kesken lauseen rientää koneen luo. Hän kuulee jo koneen äänestä, milloin kaikki ei ole kunnossa ja ryntää säätämään prosessia. Aikamoista ammattitaitoa, sanoisin.

3 kysymystä

Liisa Peltola, mikä on lempipakkauksesi?

Banaani. Sen luonnon muovaama pakkaus on oivallinen.

Mistä pakkauksesta et luovu?

Sellaisesta, joka on tarkoituksenmukainen. Ruskea paperipussi on täysin riittävä moneen asiaan. Valitsen usein tuotteen pakkauksen perusteella, mutta on muistettava, että pakkaus myy vain yhden kerran. Jos sisältö ei ole kunnollinen, ei pakkauskaan pelasta.

Miten kierrätät pakkaukset?

Nykyisin roskikseni sisältö päätyy tuottamaan energiaa. Se on mielestäni järkevin tapa kuluttajalle kierrättää.

Jos kuluttaja joutuu pakkaus kädessään miettimään, mihin sen laittaisi on joku hoitanut hommansa huonosti.

No Comments Yet.

Kommentoi julkaisua