Jutut avainsanalla: pakkaukset

Suuri maa, suuret markkinat

Teksti: Ekaterina Kulmala Suuri maa, suuret markkinat Vielä 1990-luvulla monelle Suomessa käyneelle venäläiselle suomalaiset kaupat olivat ihmeellisiä paikkoja. Erilaisten tuotteiden värikkäitä pakkauksia ihasteltiin. Nykyään ruokapakkaukset ovat venäjällä yhtä koristeellisia ja värikkäitä kuin missä tahansa muussa valtiossa, paikoittain jopa paljon koristeellisempia. Kun venäläisiltä kysyy mielipidettä ruokapakkauksista, tyypillinen vastaus on: “Täältä saa nykyään kaikkea samaa, mitä Suomestakin.”…
LUE LISÄÄ

Ekologisuus ja eettisyys korostuivat PackSummit 2017 -tapahtumassa

Ekologisuus ja eettisyys korostuivat PackSummit 2017 -tapahtumassa Pakkausalan eettisyys ja ekologisten pakkausratkaisujen merkityksen kasvu nousivat kantaviksi teemoiksi toista kertaa järjestetyssä PackSummit-tapahtuman alustuksissa. Marraskuun lopulla Lahden Sibeliustalolla pidetyn PackSummitin yhteydessä jaettiin myös ScanStar-palkinnot tämän vuoden parhaille pohjoismaisille pakkauksille. Pakkausalan kehitys on noudatellut koko teollisen yhteiskunnan valtakauden ajan kulloinkin vallinneita arvoja ja kuluttajatottumuksia. Pakkausteknologia on sekin muuttunut…
LUE LISÄÄ

Miljoonittain verkkokauppatoimituksia – Posti tietää, mitä verkkokaupassa kulkee

Tuttujen verkkokauppojen brändätyt pakkaukset vilisevät silmissä kulkiessaan kuljetinhihnalla Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla. Nämä pakkaukset ovat saapuneet tai Posti on ne noutanut rullakoilla jakelua varten. Verkkokauppa voi toimia myös toisin: sijoittaa varastonsa Postin logistiikkakeskukseen ja antaa Postin hoitaa varastointi, keräily ja toimitus. Postiauto on ensin noutanut verkkokaupan pakkaamia lähetyksiä tietyllä sovitulla kellonlyömällä rullakoittain verkkokaupan varastosta ja rullakoista…
LUE LISÄÄ