Pakkaus tutkii: Minkä ehjänä palauttaa, sen edestään löytää
Uudelleenkäyttö on nostettu kierrätystäkin korkeammaksi tavoitteeksi jätehierarkiassa. Jätehierarkian mukaan ensimmäinen tavoite on kulutuksen vähentäminen ja uudelleenkäyttö on heti toisella sijalla. Sen jälkeen hierarkiassa tulee kierrätys. Viimeisimpinä vaihtoehtoina hierarkiassa ovat jätteen energiakäyttö ja loppusijoitus.
Kierrätyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa jäte hyödynnetään aineena. Uudelleenkäytöllä puolestaan tarkoitetaan kulutetun tuotteen tai sen osan käyttämistä uudelleen samaan tarkoitukseen kuin mihin se on alun perin suunniteltu.
Miksi uudelleenkäyttöä tavoitellaan? Uudelleenkäytöllä vältetään uuden tuotteen valmistaminen kokonaan, jolloin toiminnan ympäristövaikutukset muodostuvat lähinnä kuljetuksista ja tuotteen mahdollisesta puhdistustarpeesta. Toimivia uudelleenkäyttöjärjestelmiä on esimerkiksi metallitynnyreille ja kuormalavoille. Myös muovipakkausten uudelleenkäyttö on vakiintunutta ja laajaa elintarviketeollisuuden ja kaupan välisessä logistiikassa. Liha- ja meijeriteollisuuden, panimoiden sekä leipomoiden tuotteet kuljetetaan kauppoihin uudelleenkäytettävissä laatikoissa. Laatikot palautetaan ja pestään jokaisen käyttökerran jälkeen. Pakkaus käytetään samassa muodossa ja yleensä samassa käyttötarkoituksessakin uudestaan ja uudestaan. Kun nämä muovilaatikot tulevat tiensä päähän, ne rouhitaan ja materiaali käytetään uusien tuotteiden valmistuksessa.
Kuluttajapakkausten uudelleenkäyttö on sen sijaan vähentynyt vuosi vuodelta. Pakkaus tutki, millaisia uudelleenkäytettäviä kuluttajille tarkoitettuja pakkauksia Suomessa on käytössä. Esittelyssä olevien pakkausten lisäksi monet päivittäistavarakaupat ovat alkaneet tarjota uudelleenkäytettäviä kauppakasseja, joista maksetaan panttimaksu ja jotka voi palauttaa samaan kauppaan uudelleenkäytettäviksi.
![]() | Lasipullo Alun perin pullonpalautuksen ideana oli nimenomaan kierrätys, mutta nykyisin suurin osa Palpan järjestelmiin palautetut pullot ja tölkit hyödynnetään materiaalina. Muutamat lasipullot kuitenkin vielä uudelleenkäytetään: kierrossa on 0,33 litran ruskea lasipullo ja samankokoinen kirkas lasipullo, joista maksetaan 0,10 euron panttimaksu. Näihin Hartwall pakkaa aika laajaa juomavalikoimaa, muun muassa Karjala-olutta, kivennäisvesiä, keltaista Jaffaa ja Pepsiä. Pullot pestään Hartwallilla pullonpesukoneessa korkeassa lämpötilassa, etiketit poistetaan ja lopuksi huuhdotaan vedellä. Tämän jälkeen pullot vielä tarkistetaan ennen uudelleentäyttöä. Lasipullot voidaan täyttää uudelleen keskimäärin 33 kertaa. Ennen täyttöä tehtävässä tarkastuksessa huonokuntoiset pullot otetaan kierrosta pois lasinkierrätykseen. Kuvaavaa on, että pääkaupunkiseudun isosta hypermarketista löytyi kyllä satoja ruskeaan olutpulloon pakattuja pienpanimotuotteita, mutta ison panimon oluet myydään siellä tölkeissä ja niiden monikkopakkauksissa. |
![]() | RePack Nettikaupan yleistyessä koteihin kertyy kaiken aikaa enemmän ja enemmän pahvilaatikoita ja muovipakkauksia kierrätettäväksi. RePack on kehittänyt uudelleenkäytettävät, polypropyleenistä valmistetut verkkokauppapakkaukset, joita on käytössä jo lähes 200 verkkokaupassa. Pakkaus sopii erityisesti vaate- ja muotiverkkokauppojen käyttöön ja niitä on käytössä kolmea eri kokoa. Suomessa niitä käyttävät mm. Purewaste, Nudge, Varusteleka, Makia, Scandiavian Outdoor store ja ulkomailla Zalando, The Body Shop, Calida, Blissim, Marc o’Polo, Haglöfs, GANNI ja Volcom. Verkkokaupan asiakas palauttaa pakkauksen lähimpään kirjepostilaatikkoon, josta pakkaus palautuu vastauslähetyksenä logistiikkakeskukseen Tallinnaan. Siellä pakkaus tarkistetaan, puhdistetaan ja pakataan uudestaan käyttöä varten. Palautuksen yhteydessä pakkauksen koodi luetaan ja asiakas saa palkkiona voucherin, jonka voi käyttää valitsemaansa RePackia käyttävään verkkokauppaan eli periaate on vähän sama kuin pullopanteissa. Esimerkiksi Varustelekassa pantin arvo on 3,50 €. Pakkauksen teknisen käyttöiän on suunniteltu olevan noin 20 kierrosta. |
![]() | Kaasupullo Nestekaasupullo voisi olla myös ikoninen pakkaus -palstallamme, niin perinteinen pakkaus se on. Muun muassa grillaajien vakivarusteisiin kuuluvaa kaasupulloa on markkinoilla kahta erilaista versiota: teräksinen ja kevyempi komposiitista valmistettu pullo. Kaasupulloja myydään kolmessa eri koossa: 2, 5 ja 10/11 kilon vetoisina. Niiden tyhjentyessä pullo palautetaan johonkin nestekaasua myyvään paikkaan, jossa se vaihdetaan täysinäiseen pulloon. Näin asiakkaan tarvitsee maksaa vain itse sisällöstä eli nestekaasusta, koska itse pullo painoventtiileineen on aika arvokas. Nestekaasupulloissa ei ole varsinaista pullopanttia, eli ensimmäistä pulloa tarvittaessa maksetaan myös itse pullosta. Nestekaasupulloa käsitellään ja säilytetään aina pystyasennossa, koska vaakatasossa käytettynä kaasu voi tulla venttiilistä ulos nestemäisenä. Lisäksi varoventtiili estää pullon räjähtämisen tulipalon sattuessa. Nestekaasu on hajustettu vuotojen havaitsemisen helpottamiseksi. Kaasupullot on suunniteltava, valmistettava, tarkastettava ja testattava niille määrättyjen standardien mukaisesti. Suomessa kaasupullojen materiaalin on kestettävä vähintään -40 oC lämpötilaan saakka. Suomessa käyttöön hyväksytyn kaasupullon tunnistaa hyväksymismerkinnästä ja voimassa olevasta määräaikaistarkastusleimasta. Hyväksymismerkintöjä on erilaisia riippuen kaasupullon iästä ja käyttötarkoituksesta. Hyväksymismerkinnät sijaitsevat yleensä kaasupullon venttiilipään hartiassa. |
![]() | Soda Stream ja MySoda -hiilidioksidisylinterit Kuplavesien ystävät voivat lisätä hiilidioksidia veteensä myös kodeissaan. Sekä israelilainen Soda Stream että kotimainen MySoda myyvät kuplavettä valmistavia laitteita ja makutiivisteitä. Molempien yritysten laitteisiin tarvitaan uudelleentäytettävä, alumiininen hiilidioksidipullo, joiden avulla laitteistoon kuuluvaan vesipulloon laskettu hanavesi hiilihapotetaan. Nämä laitteet sopivat hyvin Suomeen, jossa hanavesi on hyvin laadukasta ja yritykset markkinoivatkin laitteistoaan muovin ja ympäristövaikutusten vähentämisellä, joita tulee juomien pakkaamisesta ja kuljetuksista. Kun elintarvikehiilidioksidia sisältävä pullo on tyhjä, voi sen vaihtaa täyteen pullonvaihtojärjestelmään kuuluvassa toimipisteessä, mm. ruokakaupoissa. MySodan hiilidioksidisylinterit täytetään Helsingin Roihupellossa käyttäen tuulivoimaa. CO2-sylintereille on yhteinen eurooppalainen standardi, mikä tarkoittaa, että eri merkkien sylinterit ovat yhteensopivia. SodaStream laskee, että sen laitteistolla valmistetun kuplaveden litrahinnaksi tulee noin 0,19 euroa. Itse laite on pitkäikäinen, mutta siinä käytettävässä paineenkestävässä, muovisessa juomapullossa on viimeinen käyttöpäivä ajan myötä tapahtuvan muovin kovettumisen vuoksi. |
![]() | Kamupak EU:n Green Dealin tavoitteiden mukaan syömävalmiiden, mukaan otettavien ruoka-annosten kertakäyttöisiä pakkauksia olisi pyrittävä vähentämään. Tähän tarpeeseen iskee helsinkiläinen start up -yritys Kamupak, joka tarjoaa pantillisia muovirasioitaan ja kahvikuppeja take away -käyttöön. Käytä, palauta, toista on Kamupakin motto. Järjestelmässä mukana oleva ravintola, kahvila tai kauppa perii astiasta pantin, jonka saa takaisin kun astia palautetaan. Kamupak sopii hyvin esimerkiksi keitoille, sushille ja salaateille. Nyt yrityksen astioissa voi tilata annoksensa myös Woltin kautta, eikä Wolt peri astiapantista normaalia komissiotaan. Iso merkitys on datalla. Kamupak tarjoaa käyttäjilleen puhelimeen ladattavaa sovellusta, jonka avulla käyttäjä näkee mm. kestoastioiden palautuspaikat ja oman krediittisaldonsa. Kamupakin kooditarroilla varustetut PP-muovirasiat valmistaa Orthex Ruotsissa ja Kamukupit Bochatech Eko Core Saksassa. Kamupakissa on laskettu, että jokainen pakkaus voisi kiertää satakin kertaa. |
Artikkeli on julkaistu Pakkaus-lehdessä 3/2021.