Tilaa uutiskirje

Personoituja pakkauksia puusta

Joensuulaisen KOLO designin koivuvanerista valmistettavien tuotteiden etuna on niiden liitosmekanismi, jossa ei käytetä ruuveja, nauloja tai liimaa. Rasiat ja pakkaukset on siksi helppo koota ja purkaa uudelleen. Tuotepakkaukset voidaan toimittaa asiakkaille osina, jolloin säästetään tilaa logistiikassa ja varastoinnissa. Mekanismi on patentoitu.

KOLO designin tarina alkoi vuonna 2014 linnunpöntöstä. Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Jani Niemeläinen työskenteli yrittäjänä LVI-alalla, kun putkiostoksille sattui Olli Lyytikäinen. Ostosten lomassa tuli puheeksi, että suunnittelupuoli kiinnostaa Lyytikäistä. Niemeläisellä oli etiäinen, että linnunpönttö voisi tehdä kauppansa liikelahjana, joten hän haastoi Lyytikäisen suunnittelemaan linnunpöntön, joka menisi pieneen tilaan ja jossa ei olisi yhtään ruuvia, naulaa tai liimaa. Lyytikäinen teki työtä käskettyä. Valmiista tuotteesta tuli helposti koottava ja sen liitostekniikasta niin mainio ja uudenlainen, että sen ympärille kasvoi seuraavien kahden vuoden aikana kokonainen yritys. Linnunpöntön liitostekniikkaa kehitetään koko ajan ja sitä käytetään nykyään myös yrityksen tekemissä pakkauksissa. Liitokset on patentoitu ja mallisuojattu.
Yritys muutti nykyisiin tiloihinsa Joensuun Tolvasentielle kolme vuotta sitten, juuri ennen koronapandemian alkua. Kaupat uusista toimitiloista tehtiin taudin ensimmäisen aallon alussa helmikuussa, ja huhtikuussa kävi niin kuin monelle muullekin yritykselle: tilaukset loppuivat. Vaikka pandemia hiljensi toiminnan joksikin aikaa, ei Kolo designilla jääty toimettomiksi. Tuotevalikoimaa lähdettiin laajentamaan liikelahjojen lisäksi tuotepakkauksiin ja edullisemman pään jakolahjatuotteisiin, joille on ollut selvästi kysyntää.
Nyt Kolo designilla on asiakkaita ympäri Suomea ja yritysasiakkaiden kautta tuotteita menee myös vientiin. Vakituisia työntekijöitä yrityksellä on nykyisin neljä: toimitusjohtaja Jani Niemeläisen ja suunnittelija Olli Lyytikäisen lisäksi markkinointipäällikkö Emmi Ilmakari ja tuotantopäällikkö Maija Vannas. Kaikki neljä ovat myös yhtiön osakkaita. Pienessä yrityksessä kaikki tekevät kaikkea ja omien töiden ohella koko porukan voi löytää tarpeen vaatiessa myös tilauksia kokoamasta ja pakkaamasta. Kiireisimpinä aikoina tehtaalla palkataan avuksi lisää käsipareja. Kaikki yrityksen valmistamat tuotteet syntyvät Joensuun tehtaalla.
Kolo design on mukana myös Kauppakamarin kansainvälisessä Global Steps-valmennuksessa ja maaliskuussa alkavassa Business Joensuun GoGlobal -ohjelmassa. Tulevaisuudensuunnitelmissa on laajentua alkuun Ruotsiin ja lähialueille.

Kotimaista koivua
Kolo designin tuotteet valmistetaan pääasiassa koivuvanerista, joskus myös tammesta. Tuotteet ovat luonnonvärisiä tai asiakkaiden toiveiden mukaisesti värjättyjä. Vaneri tulee Joensuun-tehtaalle kotimaasta.
– Raaka-aineen kotimaisuus on ollut pelastus myös maailmantilanteen muutoksissa ja rajojen mennessä kiinni, Jani Niemeläinen toteaa.
Yrityksen pakkausten etuna on niiden kasausmekanismi, jossa ei käytetä ruuveja, nauloja tai liimaa. Rasiat ja pakkaukset on siksi helppo koota ja purkaa uudelleen. Tuotepakkaukset voidaan toimittaa asiakkaalle joko valmiiksi kasattuina tai osina, jolloin logistiikan kustannukset pienenevät huomattavasti, niin kuljetuksen kuin varastoinninkin yhteydessä.
Luonnonläheisyys ja ympäristön kunnioittaminen näkyy yrityksen arvomaailmassa ja materiaaleissa. Koko tuotantoketju on kotimainen ja läpinäkyvä alusta loppuun asti.

Pakkauksia asiakkaiden tarpeisiin
Tuotteita Kolo designin valikoimissa on viitisenkymmentä. Linnunpöntöllä on ollut roolinsa muissakin yrityksen asiakastarinoissa. Yritys tekee yhteistyötä esimerkiksi suomalaisen jääkaappivalmistajan kanssa. Festivo-kylmiöiden lisä
varusteeksi tulee KOLO designin puinen juureslaatikko.
– Festivo-kylmälaitteiden juureslaatikoiden tekijäksi meidät keksittiin, kun Festivon tehtaanjohtaja Seppo Argillander kiinnitti huomiota lastenlastensa papalle lahjaksi antaman personoidun linnunpöntön kiinnostavaan liitosmekanismiin, Niemeläinen kertoo.
Suurin osa KOLO designin asiakkaista on yrityksiä, mutta yksityishenkilötkin pääsevät ostamaan tuotteita verkkokaupan kautta.
– Kuluttajaverkkokaupasta tilataan erityisesti lahjoja sekä sisustuskelloja. Lasermerkkaus on iso osa tuotteitamme, koska sen avulla tuotteen voi personoida lahjansaajalle henkilökohtaisesti, jolloin lahjasta tulee ainutlaatuinen. Personoinnista tulee jatkuvasti positiivista palautetta, kertoo Emmi Ilmakari.

Pakkauksella lisäarvoa tuotteelle
Pakkausten tyylikkyys, kestävyys ja monikäyttöisyys ovat Kolo designille tärkeitä, kuten myös lisäarvo, jonka pakkaus luo tuotteelle. Pakkaus toimii myöhemmin myös tuotteen säilytysrasiana.
– Puinen tuotepakkaus parantaa asiakaskokemusta, luo lisämyyntiä ja nostaa lopputuotteen hintaa, sanoo Niemeläinen.
Pakkaukset ovat olleet mukana yrityksen valikoimassa nyt vuoden verran ja tuotepakkauksia on valmistettu esimerkiksi rannekellolle, äänenvaimentimelle sekä tatuointikoneelle. Lisäksi muutamille tuotteille on valmistettu myös esillepanoja ja myynti-ständejä. Hyvät ideat jalostuvat aina eteenpäin; suksivoiteelle suunnitellusta monipakkauksesta syntyi lopulta Meiran mausteiden tarjoiluastia ja siitä taas kantokori lasipulloille. Liikelahjapuolella kilpailu on kovaa, mutta Kolo design erottuu markkinoilla Niemeläisen mukaan suomalaisuudella, puutuotteilla, ekologisuudella sekä vastuullisuudella. Tärkeää on myös omat selkeästi tunnistettavat tuotteet ja brändi.
– Toistaiseksi myymme eniten lahjatuotteita, mutta näyttää siltä, että viimeistään syksyllä tuotepakkauksistamme tulee kärkituote, sanoo Niemeläinen.
Koska suunnittelu ja tuotanto on omissa käsissä, yritys voi suunnitella täysin asiakkaan toiveiden mukaisen tuotteen ja valmistaa prototyypin nopeasti, vaikka viikossa. Pakkausten myötä luvassa on uusia tuotteita ja uutta muotoilua. Myös lahjapuolella on työn alla uusia tuoteideoita.
– Meillä tuotteet syntyvät aina asiakaslähtöisesti ja tarpeeseen. Jokaisen tuotteen takana on tarina, sanoo Niemeläinen.

Comments are closed.