Tilaa uutiskirje

Pohjoismaiden parhaat pakkaukset valittiin: viisi ScanStaria Suomeen

Pohjoismaiden parhaat pakkaukset valittiin: viisi ScanStaria ja opiskelijasarjan voitto Suomeen

Pohjoismaisille pakkausvalmistajille on myönnetty yhteensä 14 palkintoa tämänvuotisessa ScanStar-pakkauskilpailussa. Suomalaiset pakkausratkaisut saivat viisi palkintoa. Lisäksi nyt ensimmäistä kertaa pidetyn Student ScanStar -kilpailun voittoon ylsi suomalaisratkaisu. 

Kilpailun 32 osallistujaratkaisua edustivat laajasti pakkausalaa, mutta vaikka kilpailu on avoin kaikista materiaaleista valmistetuille pakkauksille, kaikki tämänvuotiseen kilpailuun osallistuneet pakkaukset oli valmistettu kuitupohjaisista materiaaleista. Kilpailun tuomaristo korostaa kuitenkin, että myös muilla materiaaleilla on tärkeä rooli pakkausmaailmassa ja kehottaa lasi-, metalli- ja muovipakkausten valmistajia, suunnittelijoita ja käyttäjiä osallistumaan tulevina vuosina kilpailuun. 

Tuomaristo piti kilpailun tasoa korkeana  erityisesti kuljetuspakkausten joukossa oli monia innovaatioita, jotka parantavat sekä tuotteen suojausta että käyttäjäkokemusta. Lähes kaikissa kilpailuun osallistuneissa pakkauksissa nämä lähtökohdat yhdessä ympäristönäkökulmien kanssa ovat olleet suunnittelun lähtökohtina. Tuomaristo kehottaakin kaikkia kilpailuun osallistuneita – myös niitä, jotka tällä kertaa eivät yltäneet palkinnoille  olemaan ylpeitä kehittämistään pakkauksista.  

Monissa kilpailutöissä pakkausten osallistumista kilpailuun perusteltiin erilaisilla ympäristöväittämillä. Tuomaristo olisi kuitenkin kaivannut väittämien tueksi faktapohjaisia perusteluja, esimerkiksi LCA-laskelmia. Ajan hengen mukaisesti monet kilpailutyöt olivat muovia korvaavia, mutta ammattilaiset tietävät, että aina materiaalin vaihtaminen ei vähennä ympäristökuormitusta.   

Suomalaisista yrityksistä kilpailussa palkittiin DS Smith, Metsä Board. Stora Enson suomalaisratkaisut saivat peräti kolme ScanStaria

ScanStar on yhteispohjoismainen pakkausalan toimijoiden kilpailu, joka on järjestetty vuodesta 1969. Kilpailu on avoin kaikille Skandinaviassa suunnitelluille, valmistetuille tai käytettäville pakkauksille ja sen järjestämisvastuussa ovat vuorovuosina Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan pakkausalan toimialajärjestöt. Tänä vuonna kilpailun järjesti Svenska Förpackningsgillet.

Suomea tuomaristossa edusti Oona CasalegnoLAB-ammattikorkeakouluMuotoiluinstituutista. Muut tuomariston jäsenet olivatLasse LavrsenToms Gruppen (Tanska), Lars Windeman, Volvo Cars (Ruotsi) ja Ole Anton BakkeJotun A/S (Norja). Tuomariston puheenjohtajana toimi Mikael Gällstedt, Svenska Förpackningsgillet (Ruotsi) ja Søren Rahbek Østergaard (Tanska) toimi kilpailun tarkkailijana. 

ScanStarilla pohjoismaisessa kilpailussa palkitut pakkausratkaisut saavat oikeuden osallistua pakkausalan maailmanmestaruuskilpailuna pidettyyn WorldStar-kilpailuun, jonka järjestäjä on World Packaging Organization WPO. Molempia kilpailuja Suomessa edustaa Suomen Pakkausyhdistys ry.

Tänä vuonna järjestettiin myös opiskelijoille suunnattu ScanStar Student -kilpailu. Kisassa oli mukana 11 pohjoismaisten korkeakouluopiskelijoiden suunnittelemia pakkausinnovaatiota. Kilpailun taso oli korkea, joten tuomariston tehtävä ei ollut helppo. Voittajaksi ylsi LAB Lahden pakkaus- ja brändisuunnittelun opiskelija Marianne Aalto noutoruokapakkauksellaan.

 

BAMA Avokadopakkaus 

Tuottaja: Bama Packaging
Suunnittelija:
Bama Packaging
Käyttäjä: Bama

Tuomariston kommentit:
Neitseellisestä kartonkikuidusta valmistettu, muoviton pakkaus pienentää avokadojen hiilijalanjälkeä. Kahden avokadon muotoon sopiva pakkaus koostuu yhdestä osasta, kansikin on intergroituKannen suunnittelu vähentää tarvetta tutkia avokadojen kypsyyttä puristamalla niitä, joten pakkaus vähentää ruokahävikkiä kaupassa samalla kun pitää hedelmät paikoillaan kuljetuksen aikana. Tarvittavat tuotetiedot voi painattaa suoraan pakkaukseen ilman erillistä etikettiä. 

DS Smith Pullonpalautuslaatikko

Tuottaja: DS Smith
Suunnittelija: Jyrki Valkama
Käyttäjä: Palpa

Tuomariston kommentit:
Palautuspullojen ja -tölkkien keräyslaatikko ruokakauppoihin, joissa on automaattinen palautuslaitteisto. Laatikko sopii eurolavalle ja se voidaan kuljettaa litteänä kauppoihin. Uusi, innovatiivinen laatikko lisää tehokkuutta kaupan takahuoneessa, koska hyvinsuunnitellun rakenteensa ansiosta laatikko käyttövalmis puolessa minuutissa.

ElopakPure Pak -harjakattopakkaus

Tuottaja: Elopak
Suunnittelija: Elopak
Käyttäjä: Pure Pak -pakkaus

Tuomariston kommentit:
Moderni versio alkuperäisestä Pure-Pak-nestepakkauksestaUudenlainen taittolinja helpottaa harjakattopakkauksen avaamista ja sen nokasta on helppo kaataa ilman korkkiakin. Taitteet helpottavat myös viimeisenkin tipan puristamista ulos, samoin kuin pakkauksen litistämistä lajittelua varten. Tämä osoittaa, että pienellä ja yksinkertaisella muutoksella voidaan lisätä pakkauksen käytettävyyttä.  

Glomma pappKasvien verkkokauppapakkaus

Tuottaja: Glomma Papp, Tanska
Suunnittelija: Glomma Papp
Käyttäjä: Best Emballasje AS/Snap Pack AS

Tuomariston kommentit:
Toimivafiksu ratkaisu ja hyvä askel eteenpäin vaikeasti kuljetettavan tuotteen lähettämiseen ja kuljettamiseen. Pakkauksessa on ratkaisu, joka pitää elävän kasvin paikoillaan kuljetuksen ajan ja samalla pitää kukkamullan ruukussa. Kulmat estävät kasvin liikkumista vahvistaen samalla pakkauksen rakennetta.  

Metsä BoardMaskiroskis

Tuottaja: Metsä Board
Suunnittelija: Metsä Board Packaging Services ja Futupack​
Käyttäjä: Useita

Tuomariston kommentit:
Yksinkertainen, mutta fiksu ratkaisu uuteen ongelmaan – maskien aiheuttamaan roskaamiseen. Aaltopahvinen roskis on helppo koota ilman ohjeitakin, jotka tosin on painettu itse roskikseen. Roskiksen kansi tukevoittaa sen rakennetta. Kantta kääntämällä täyden roskiksen saa käännettyäHyvä painojälki tukee käyttötarkoituksesta viestimistä. Roskis on myös saavutettavissa pyörätuolin käyttäjille.  

Smurfit KappaMarabou-suklaiden myyntiteline

Tuottaja: Smurfit Kappa
Suunnittelija: Bissen Karlsson
Käyttäjä: Mondelez

Tuomariston kommentit:
Fiksusti suunniteltu, premium-tasoinen ja tukeva myyntiteline tukee brändiä hyvin. Telineen kuljetuslaatikko on osa displaytäsen takaosaan on sijoitettu kaksi hyllyllistä suklaalevyjä, jotka sijoitetaan ylimmälle hyllylle kaupassaKokoaminen vie vain vähän aikaaToimiva ratkaisu myös kuljetuksessa, koska koko on sovitettu lavakuljetukseen.  

Smurfit KappaTuorekalapakkaus

Tuottaja: Smurfit Kappa
Suunnittelija: Jørgen Bekken
Käyttäjä: Bremnes Seashore

Tuomariston kommentit:
Pakkauslaatikon muoto ja koko on optimoitu ei vain kalalle sopivaksi, mutta myös lavakoko on otettu huomioon. Laatikko korvaa ennen käytössä olleen EPS-pakkauksen, joten se säästää tilaa litteän kuljetusmahdollisuuden vuoksi. Tuleva pakkaus pitää kalan ja jäät paikoillaan eivätkä nesteet pääse vuotamaan ulos.  

Smurfit KappaLuminaires

Tuottaja: Smurfit Kappa
Suunnittelija: Anders Ragnarsson
Käyttäjä: FagerhultBelysning

Tuomariston kommentit:
Uusi ratkaisu vanhaan ongelmaan. Pakkaus on osa tuotetta. Hyvää suunnittelutyötä ja tuotekehitystä, pakkaus edistää tuotteen käytettävyyttä. Potentiaalia monistaa myös muihin tuotteisiin  

Stora EnsoEco Fresh Box -tuoremarjapakkaus

Tuottaja: StoraEnso Packaging,  Suomi
Suunnittelija: Miia Vettenranta (rakennesuunnittelu), Vilma Favén (graafinen suunnittelu)
Käyttäjä: Marjayritykset

Tuomariston kommentit:
Innovatiivista marjojen myyntipakkausta valmistetaan eri kokoisina. Tukevassa pahvipakkauksessa on integroitu kansi, mutta vaihtoehtoisesti kansi voidaan valmistaa myös rPETistä. Pakkaus soveltuu käytettäväksi myös muiden tuotteiden pakkaamiseen. Yksinkertainen, muovia korvaava pakkaus, joka on helppo litistää ennen lajittelua. 

Stora Enso Jääkaapin kuljetuspakkaus

Tuottaja: StoraEnso Packaging, Suomi
Suunnittelija: Outi Honkavaara
Käyttäjä: StoraEnso Oyj

Tuomariston kommentit:
Kodinkoneiden kuljettamiseen tarvitaan tyypillisesti monesta eri materiaalista valmistettuja, useita pakkauskomponentteja, mutta tämä ratkaisu on kokonaan kuitupohjainen. Yksinkertainen, mutta fiksu rakennesuunnittelu säästää varastotilaa. Helppo kierrättää. 

Stora Enso Valaisinten monipakkaus

Tuottaja: StoraEnso Packaging,  Suomi
Suunnittelija: Juha Andersson
Käyttäjä: Unipro Oy Ltd

Tuomariston kommentit:
Tuotteelle optimoitu, monomateriaalista valmistettu helposti vaurioituvien valaisinten pakkaus. Pakkauksen rakennesuunnittelu kulmineen on toteutettu innovatiivisella tavalla. Hyvä idea on toteutettu yksinkertaisella ja käyttäjäystävällisellä tavalla.

Stora EnsoVogue-lehden postituslaatikko

Tuottaja: Stora Enso 
Suunnittelija: Sigrid Svedberg
Käyttäjä: Vogue Scandinavia

Tuomariston kommentit:
Muotilehden laatikkopakkaus tarjoaa laadukkaan vaihtoehdon lehdenkustantajille. Kestävän kehityksen mukainen ratkaisu, joka korvaa muovikääreen postituksessa. Laatikon koko on optimoitu sopimaan postin vaatimuksiin. Käyttäjäystävällisessä pakkauksessa lehdet voi säilyttää kirjahyllyssä, mutta pakkaus on myös helppo kierrättää. 

DS SmithLaatikkopakkaus ovenkahvoille

Tuottaja: DS Smith
Suunnittelija: DS Smith
Käyttäjä: Karl Ras

Tuomariston kommentit:
Aaltopahvilaatikollinen ovenkahvoja on käyttäjäystävällinen, koska kaikki kahvojen asennukseen tarvittavat tarvikkeet on samassa laatikossa. Ratkaisu on iso parannus entiseen muovipakkaukseen, joka käyttäjän oli revittävä auki saadakseen tuotteen ulos. Pakkauksen rakenne on hyvin suunniteltuja se on helppokäyttöinen. Käyttäjä myös näkee yhdellä silmäyksellä, kuinka paljon kahvoja on pakkauksessa jäljellä.

BoxonLM Box

Tuottaja: Boxon
Suunnittelija: Jonas Lindgren
Käyttäjä: Asiakkaat

Tuomariston kommentit:
Laatikon eri koot ja rakennesuunnittelu on toteutettu materiaalihukkaa minimoiden kaikissa tuotannon vaiheissa. Kierrätyspahvista valmistetut laatikot ovat koottuna tukevia. Materiaali tarjoaa hyvät mahdollisuuden välittää brändinomistajan viestiä käyttäjille. Käyttäjäystävällinen, helposti avattavissa oleva laatikko on helppo kierrättää. 

 

ScanStar Student -voittaja:

Marianne Aalto
LAB, Lahden pakkaus- ja brändisuunnittelun opiskelija

Marianne Aallon suunnittelemassa noutoruokapakkauksessa ruoka-annos aterimineen voidaan asettaa niin, että eri komponentit eivät ole kosketuksissa toisiinsa. Tuomaristo totesi, että Aallon suunnittelema pakkaus erottuu edukseen luovan ja yksinkertaisen ulkoasunsa vuoksi. Suunnittelussa on otettu huomioon niin ympäristö- kuin käytettävyysnäkökulmakin, ja pakkaus soveltuu myös teolliseen tuotantoon.

 

No Comments Yet.

Kommentoi julkaisua